Uusi koulutus: Onnistu vaikeissakin viestintätilanteissa – puheeksi ottamisen peruskurssi

Ota puheeksi ottaminen haltuun – ennaltaehkäise työyhteisön ongelmia! Haastavia vuorovaikutustilanteita tai tunnepitoista käytöstä työpaikoilla tulee työuran aikana meille jokaiselle. Useimmille erilaiset puheeksi ottamista edellyttävät tilanteet ovat kuitenkin niin vaikeita, että jätämme keskustelumahdollisuuden käyttämättä ja kärsimme nahoissamme. Pahimmassa tapauksessa koko työyhteisö kärsii ja pahoinvointi saa aikaan muita lieveilmiöitä. Koulutuksessa käydään läpi mm. seuraavia osa-alueita: • Puheeksi […]

Esittelyssä uusi koulutus – ”Vieläkö tämä jatkuu… ohjeita organisaatioille ja ihmisille koronaväsymyksen lieveilmiöiden hallintaan”

”Vieläkö tämä jatkuu… ohjeita organisaatioille ja ihmisille koronaväsymyksen lieveilmiöiden hallintaan” 60-120 minuutin etäkoulutus Osa organisaatioista ja iso osa ihmisistä on pärjännyt pandemian muutosten aikana erinomaisesti. Valitettavasti tämä ei kuitenkaan ole pitänyt paikkansa kaikkien osalta. Nyt kun pandemian kanssa on painittu puolitoista vuotta on selkeästi noussut esille kyllästymistä rajoituksiin, turhautumista pandemian jatkumiseen ja tottumista etätöihin. Jossain […]

Mielenrauhan kesäterveiset – vuosi etätöitä takana

Opettavainen vuosi takana ja lisää vielä edessä. Tasan vuosi sitten, näitä toimarin terveisiä kirjoitellessani en uskonut samoissa merkeissä jatkettavan vielä 365 päivää myöhemmin. Tuskin olen kuitenkaan ainoa, joka moisia on päässään pyöritellyt. Kulunut vuosi on joillekin meistä ollut äärimmäisen haasteellinen, kun taas yllättävänkin moni on löytänyt itsestään piileviä kykyjä selviytyä muutoksista ja kriisestä. Sama pätee […]

Tulossa syksyllä häirinnän ja suunnitelmallisen väkivallan tunnistaminen ja ennaltaehkäisy webinaarisarja

Suomessa useat kohdennetun/suunnitelmallisen väkivallan ehkäisyyn ja hallintaan liittyvät palvelut tai toimintamallit hakevat vasta muotoaan. Monissa organisaatioissa ei välttämättä edes tunnisteta ilmiötä. Kohdennetun väkivallan vaikutus ja seuraukset ovat usein syvemmät ja pitkäkestoisemmat kuin spontaanin aggression aiheuttamat reaktiot. Me Mielenrauhassa väittämme, että Suomesta ei löydy kuin kourallinen organisaatioita, joista löytyy riittävän kattava ohjeistus ja riittävä määrä ammattilaisia […]

22.6. Totti Karpelan maksuton webinaari: COVID Exit Planning: Preparing Your Organisation for Post-Pandemic world

Finn Cham Hong Kong järjestää 22.6. maksuttoman webinaarin, jossa Totti Karpela on puhumassa aiheesta COVID Exit Planning: Preparing Your Organisation for Post-Pandemic world. Milloin: 22.6.2021 klo 09.00 ILMOITTAUDU TÄSTÄ: https://www.finncham.com.hk/event/covid-exit-planning-preparing-your-organisation-for-post-pandemic-world/ Koulutus pidetään englanninkielellä Tiivistelmä: As we continue to navigate an uncertain future, organisations are asking themselves how to best prepare for a post-pandemic world. Join […]

PANDEMIA-EXIT PLAN: Miten organisaatiot voivat siirtyä pehmeästi pandemian jälkeiseen toimintaan?

PYYDÄ TARJOUS: https://mielenrauha.com/yhteystiedot/ Mielenrauhalla jokaisesta koulutuksesta on saatavilla erilaisia vaihtoehtoja. Koulutukset voidaan toteuttaa etäyhteyden avulla joustavin menetelmin aina 60 minuutin etänä pidettävistä tietoiskuista kokopäivän kestoisiin valmennuksiin. On kannattavaa panostaa työyhteisöjen ilmapiirin hallintaan poikkeustilanteen vielä jatkuessa ja toisaalta valmistella myös toimiva ”koronan exit-suunnitelma” kriisistä palautumisen eli toipumisen varmistamiseksi. Monella toimijalla on selkeät suunnitelmat siitä, miten paluu […]

Totti puhumassa ASIS Hong Kong seminaarissa

Totti on puhumassa 29.3. ASIS Hong Kong seminaarissa covid-exitistä – COVID Exit-Plan: How to Prepare Your Organization for Post-Pandemic Threats. As we continue to navigate an uncertain future, organizations are asking themselves how to best prepare for possible threats in a post-pandemic world. Year 2020 has forced many people to situations that cause stress and […]

Gigantin haastavien puhelinpalvelutilanteiden hallinnan kehittäminen

Koulutimme Gigantin asiakaspalvelukeskuksen ammattilaiset kevään 2020 aikana hallitsemaan Puhe-Judon™ tekniikoiden avulla haastavat puhelinpalvelutilanteet tehokkaammin, ammattimaisemmin ja entistä asiakaslähtöisemmin. Vaikka korona aiheutti haasteita koulutuksien logistiikalle, saatiin kevään lähikoulutuksista erinomaiset palautteet sisällön, kouluttajan osaamisen sekä osallistujien tekemän hyödyllisyysarvioinnin perusteella. Projektista saatuja tuloksia tukivat koulutukseen osallistuneille tehdyt Moodmetric -älysormusmittaukset, Haaga-Helian kyselytutkimus ja osallistujien haastattelut. Koulutuksille asetettiin kolme keskeistä […]

Voitaisiinko jo luopua ”nollatoleranssista”? Asiantuntija Totti Karpelan ajatuksia haastavien tilanteiden hallinnasta

Voitaisiinko jo luopua ”nollatoleranssista”? Lähes kaksi vuosikymmentä sitten sote-puolella aloitettiin vihdoinkin puhumaan ”nollatoleranssista”. Ajatus oli tärkeä ja idea kaikin puolin kannatettava. Henkilökunta joutui toistuvasti eri tasoisten väkivallantekojen kohteeksi ja väkivalta koettiin työhän kuuluvaksi ja sen kautta väkivaltaa piti sietää. Tyypillisimmillään kyse oli lievistä väkivallanteoista; tönimistä, tuuppimista, kivuliasta kiinnipitämistä tai lyönnillä uhkailuja. Jokainen, lieväkin fyysisen väkivallan […]

PANDEMIA-EXIT PLAN: Miten organisaatiot voivat siirtyä pehmeästi pandemian jälkeiseen toimintaan?

LISÄTIETOJA JA ILMOITTAUTUMISET Mielenrauha järjestää yhteistyössä Wakarun kanssa 27.4. Expert-seminaaripäivän aiheesta PANDEMIA-EXIT PLAN: Miten organisaatiot voivat siirtyä pehmeästi pandemian jälkeiseen toimintaan? Mielenrauhan ja Wakarun Expert -seminaaripäivä tarjoaa kattavan läpileikkauksen pandemian vaikutuksista, niiden aiheuttaman kuormituksen hallinnasta sekä pandemian jälkeisen ajan eli toipumisen ilmiöistä ja tehtävistä toimista. Tällä hetkellä ihmisten välisessä kanssakäymisessä, vuorovaikutuksessa sekä asiakasrajapinnassa syntyy yhä […]