”Olemme tehneet Mielenrauhan kanssa yhteistyötä muun muassa haastavien sisäisten ja ulkoisten viestintätilanteiden hallinnan kehittämiseen liittyvien koulutusten merkeissä. Koulutuksia on toteutettu onnistuneesti sekä etänä että paikan päällä. Viimeisen vuoden aikana olemme suunnitelleet ja toteuttaneet yhdessä myös lyhyempiä webinaareja ja tallenteita, jotka ovat keskittyneet resilienssin kehittämiseen sekä henkilökunnan jaksamisen tukemiseen korona-aikana. Haluamme Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirissä tarjota henkilöstöllemme laadukkaita ja monipuolisia koulutuksia, jotta heillä on aina ajantasaista osaamista mahdollistaa hyvä palvelukokemus kaikille asiakkaillemme. Koulutuksilla voimme myös tukea henkilöstömme jaksamista.
Koulutukset ovat saaneet hyvän vastaanoton kaikissa ammattiryhmissä lääkäreistä tekniikan ammattilaisiin ja sihteereihin. Palautteiden pohjalta koulutukset on koettu erittäin hyödyllisiksi ja tarpeellisiksi. Erityisen paljon on kehuttu koulutusten käytännönläheisyyttä, energistä koulutustyyliä sekä koulutuksen teorian sitomista osallistujien kohtaamien erilaisten haastavien tilanteiden hallintaan. Yhteistyö ja asiakaspalvelu koulutuksien tilaamiseen, järjestelyihin sekä ennakkokyselyihin liittyen on toiminut erittäin hyvin”
Hanna Kulla-Numminen
Henkilöstön kehittämispäällikkö, Kanta-Hämeen keskussairaala